Jäähyväisiä

Viisi ja puoli kuukautta kuulostaa lyhyeltä ajalta ja viisi ja puoli kuukautta on lyhyt aika. Miksi silti on niin vaikea sanoa toiselle" Hei hei”? 

Tämä viikko on ollut  vaikea ja sydäntä särkevä, kun olen joutunut hyvästelemään Kouvolan ystävät. ”Pidä hauskaa!” ja ”Kaikki sujuu kyllä hyvin.” ovat olleet viikon lauseet. Silti tällä hetkellä mietin vain miten outoa on viettää koko kevät ilman tuttuja kavereita ja niitä ihmisiä jotka on omassa arjessa lähes päivittäin läsnä.  Hieman jopa pelottaa se tunne kun istun lentokoneeseen ja tajuan, että olen tosiaan matkalla tuntemattomaan.

Vielä on liuta vaikeita jäähyväisiä edessä, kun sanon perheelleni, lapsuuden ystävilleni ja poikaystävälleni, ”Hei hei! Nähdään puolen vuoden päästä!” En edes halua kuvitella miltä tuntuu jättää poikaystäväni lentokentän lähtö-aulaan seisomaan.

Todella ristiriitaista kun toisaalta olen aina halunnut matkustaa ja kokea uusia asioita, mutta toisaalta irrottautuminen tutusta pelottaa. Onhan meillä nykypäivänä Facebookit, Skypet ja Instagramit yhteydenpitoa avustamassa, mutta ei se korvaa ihmisen fyysistä läsnäoloa.  Mitä jos kaipaisi lämmitä halia tai olkapäätä jota vasten nojata? Varmasti saan uusia ystäviä Englannista, joita jään samalla tavalla kaipaamaan sitten kun lähden takaisin Suomeen.

Tunne oloni kuitenkin erittäin kiitolliseksi siitä, että minua on iso joukko ihania ystäviä, perhe ja poikaystävä. Kaikki onnen toivotukset, halaukset ja tsemppaukset ovat olleet tärkeitä. Kyyneliltäkään ei säästytty, mutta ehkä sekin on osa lähtöprosessia. Olette tärkeitä! (Tiedätte kyllä ketä olette)

<3: salla="" seikkailia="" sumusaarten="">