Mulla on viralliset tunnit ainoastaan maantaisin ja torstaisin 10-17, mutta tekemistä kyllä riittää. Uskon, että kun vaatteiden valmistus aloitetaan niin tulen olemaan ympäri vuorokauden tuolla yliopistolla. Tuntuu vaan oudolta tuo tuo virallisen opetuksen puute, joten on vielä opeteltava tuohon omatoimiseen työskentelyyn, vaikka sitäkin on kyllä tullut Kyamkissa harrastettua aina aamusta puoleen yöhön.
Koulu vaikuttaa tosi mukavalta, mutta monella tapaa erilaiselta suomen kouluihin verrattuna. Yksi suuri ilon aihe on kampuksella toimiva pieni kauppa, josta voi ostaa opelu- ja koulutarvikkeita suhteellisen huokeaan hintaan. Kahviloita taitaa olla kolme ja sitten on vielä yksi lämmintä ruokaa tarjoava ruokala. Koulu ruoka on täällä aika kallista, jos haluaa syödä muutakin kun rankalaisia. Kaikesta joutuu maksamaan erikseen, jopa vedestä! Eli Kyamkilaiset teillä on siellä asiat hyvin! Kampuksen kirjasto on täällä aika pieni ja vaatetusalan kirjallisuus on mielestäni aika heikko. Eikä tuolla euroopan suurimmassakaan kirjastossa hirmuisen hyvä valikoima vaatetusalan kirjallisuutta ollut.
Jää nähtäväksi mitä onnistun saamaan aikaan kurssieni aikana. Tämän päivän opettajalta saamani palautteen pohjalta pitäisi olla 1000 kertaa rohkeampi ja luovempi. Yritän nyt jostain itsestäni etsiä erittäin persoonallisen- ja provokatiivisentyylin omaava muotisuunnittelijan.
-Sumusaarten seikkailija Salla