Viimeinen viikko vierähti aika mukavasti flunssan
kourissa, kun Leedsin matkalla onnistuin vilustuttamaan itseni. Flunssasta
huolimatta on pitänyt yrittää tehdä koulu töitä eteenpäin, jotta uskallan lomailla muutaman päivän täällä viikolla. Sisko sekä paras ystäväni matkaavat
Lontooseen minua tapaamaan perjantaina, joten vietämme pidennetyn viikonlopun
yhdessä Lontoossa. Luvassa hurjaa shoppailua, turisteilua ja vierailu
Harry Potterin kuvausstudiolla, jota odotan ehkä eniten. Tuntuu tosi
omituiselta, että joku tuttu on tulossa kylään. Ehkä tää onneks helpottaa
kotiin tuloa kun on edes jonkun nähnyt ennen kotiin paluuta.
Viime viikolla mulla alkoi myös ruotsin kielen
nettikertauskurssi, joka sekoitti mun suunnitelmia vähän. Luulin, että kurssi
alkaisi vasta kesäkuussa, mutta koko kurssi pitäisi suorittaa toukokuun loppuun
mennessä. Onneks koe minulla vasta Elokuussa, joten mulla on hyvää aikaa
kesällä kertailla vielä lisää. Ihan hirveen helpolta ei tuo ruotsi tunnu kun päivittäisenä
puhekielenä on täällä englanti ja muuten sitten käytän suomea.
Kesän suunnitelmat on mulla vielä TODELLA auki.
Olen yrittäny hakea työharjotteluun sekä ihan palkkallisiin töihin, mutta
mistään ei ole vielä tärpännyt. Ongelmana tuntuu olevan se, etten voi alottaa
kun vasta kesäkuun loppu puolella ja useat yritykset tarvii työntekijää jo
toukokuulle. Voi olla, että joudun viettämään toisen kesän putkeen työttömänä.
Tekemistä kyllä varmasti keksin itselle, kun kuvaus ja projekti ideoita on
vihkot ja paperin kulmat pullollaan.
Täällä Englannissa ollessa on jotenkin ollu tosi
luova olo koko ajan. Varmaan se kun ei tarvi stressata sadasta projektista ja
kymmenestä kurssista samaan aikaan on antanut aivoille tilaisuuden olla
luovassa tilassa. Varmaan myös ympäristön vaihto on luonut paikan uudelle
luovuudelle. Toivotaan, että tää fiilis kestää myös Suomessa.
Jos joku haluaa käydä kurkkaamassa myös mun
englannin kielisen blogin puolelle, jota joudumme pitämään meidän Hugo Boss
projektia varten niin se löytyy täältä: http://shardx.blogspot.co.uk
Päivittelen tuotakin sivua tässä aina pikku hiljaa
kun kurssi etenee. Yritän saada myös ulkoasua vähän nätimmäksi tässä lähi
viikkojen aikana.
-Sumusaarten seikkailija Salla
ps. Anteeks et tää on nyt enemmän tällanen teksi painotteinen, mut mul ei nyt oikeen oo asiaan sopivia kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti